Väylä 1 | "Leevin lepatus"

Par 3 60 m

Rata aloitetaan urheilukentältä suoralla, 60-metrisellä väylällä. Korille kannattaa lähestyä oikealta, sillä korin vasemmalla puolella olevat puut hankaloittavat puttaamista vasemmalle karanneista avauksista. Korin takana oleva Orjainniementie on OB-aluetta, joten koko kädellä ei kannata riuhtaista. Tämän väylän selvittää helposti midarilla.

Väylä 2 | "Paten pamaus"

Par 3 59 m

Ykkösväylän jälkeen kävellään parisataa metriä läheiselle soramontulle, jossa seuraavat kuusi väylää sijaitsevat. Kakkosväylä on lähes samanmittainen edellisen väylän kanssa, mutta suoran heiton estää tällä kertaa keskellä väylää törröttävä pusikko. Puskan voi kiertää molemmin puolin oman maun mukaan, saattaapa joku heittää siitä ylikin. Oikealle liiaksi karkaavat heitot päätyvät metsään, josta voi neulasten lisäksi tarttua mukaan pari ylimääräistä heittoa. Huomioi tällä väylällä vieressä kulkeva 4-väylä: anna väylällä heittävän ryhmän pelata väylän loppuun ennen avausta.

Väylä 3 | "Danielin dasaus"

Par 3 76 m

Kolmas väylä tarjoaa kumpuilevaa maastoa vajaan 80 metrin verran. Avauspaikalta heitetään loivaan ylämäkeen, joka huipun jälkeen kääntyy alamäeksi. Kori sijaitsee loivassa rinteessä, johon heitetty kehno putti saattaa rollata takaisin montun pohjalle. Väylä kääntyy loivasti oikealle, ja suoraan pitkälle liitävä tai vasemmalle feidaava heitto saattaa päätyä tiheään metsikköön. Väylä avautuu reilusti tiiauspaikan jälkeen oikealta tarjoten runsaasti tilaa kakkosheitolle, joten vähänkin epävarmat avaukset kannattaa suunnata sinne.

Väylä 4 | "Husseinin huiska"

Par 3 80 m

Nelosväylällä kaarretaan reippaasti oikealle, mihin oikeakätisten fore ja vasureiden rystyheitto ovat varmoja valintoja. Väylän oikealla puolella pelotteleva metsä imaisee liiaksi kaartavat kiekot, mutta muuten väylällä on vain matalahkoa pusikkoa ja puuntaimia. Varo väylällä 2 heittäviä ja anna seurueen heittää väylä loppuun ennen omaa avaustasi.

Väylä 5 | "Eetun erikoinen"

Par 3 76 m

Tähän väylään on kaksi lähestymistapaa: joko heitetään kiltisti väylää pitkin tai haetaan isoa kalaa heittämällä uhkarohkeasti puiden ja pensaiden yli. Suoraan edessä avauspaikalta on laaja pusikko, jonka keskelle et todellakaan kiekkoasi halua. Avauspaikan molemmin puolin on puita, joihin väärin ajoitetulla irrotuksella kiekko pysähtyy lähes varmasti. Pitkäksi menneet avaukset saattavat ajautua korin takana olevaan tiheään metsikköön, samoin kuin pitkäksi oikealle karanneet avaukset.

Väylä 6 | "Timpan tiraus"

Par 4 85 m

Kutosväylä on radan ainoa par 4, ja vaikka mittaa ei paljoa väylällä ole par-lukemaan nähden, täytyy avauksen olla täydellinen mikäli haluat saada kiekon puttausetäisyydelle. Väylä koostuu kahdesta pätkästä, joista ensimmäinen avataan kapeahkon mutta kasvillisuudeltaan harvan kaistaleen läpi alamäkeen. Tämän jälkeen väylä kääntyy tiukasti vasemmalle kapean metsäkaistaleen läpi, jonka jälkeen kori on suoraan edessä. Eaglea havitteleva voi yrittää oikaista hyzerilla metsän yli, mutta tässä on suuri riski päätyä tiheään metsään, jolloin korttiin ei bogeya parempaa saa.

Väylä 7 | "Jukiksen jekku"

Par 3 60 m

Hiekkamontun viimeinen väylä on tiukka metsäväylä, jossa vaaditaan tarkkuutta väylällä pysymiseen. Heti väylän alussa on vasemmalle kaartuva mutka, jonka jälkeen korille on suora linja. Väylää ympäröivä metsä on kohtalaisen tiheää, ja kiekko onkin helpompi saada metsään kuin sieltä pois. Väylän voi pelata joko ilmaa pitkin tai rollerina, joista jälkimmäinen tuo parhaassa tapauksessa helpon birdien tai huonossa tapauksessa metsään rollatessaan tuplabogeyn. Avaus pyritään joka tapauksessa saamaan mahdollisimman pitkälle ja mahdollisimman keskelle väylää, jolloin pitkällä putilla on mahdollista pelata pirkko korttiin. Pituudesta huolimatta mahdollisesti radan vaikein väylä.

Väylä 8 | "Retun rytky"

Par 3 65 m

Kahdeksas väylä palauttaa pelaajan takaisin urheilukentälle lyhyen mutta armottoman väylän muodossa. Väylän vasemmalla puolella kulkeva Orjainniementie on OB-aluetta, joten vasemmalle karkaavat heitot tuovat korttiin helposti ylimääräisen heiton. Midarilla tai putterilla avattuna tämän väylän pitäisi olla helppo nakki.

Väylä 9 | "Jyrkin jysäys"

Par 3 100 m

Rata päätetään suoraan satametriseen väylään, joka kulkee urheilukentän lävitse aina vastapuolella olevan metsän reunaan asti. Avauspaikka on keskellä kapeaa metsäkaistaletta, mutta avautuu nopeasti. Urheilukentän pinta mahdollistaa myös rollerilähestymiset, mikäli käsi ei suoralla heitolla korille riitä. Huomioi mahdolliset urheilukentällä liikkujat ja varoita etukäteen heitostasi.